Kissa
Maukkis on meille kesän aikana haettu tyttökissa, ihan perus maatiainen, vaikka luonteeltaan aika omalaatuinen onkin. Samu suostui kissan ottoon sillä ehdolla että saa keksiä sille nimen. :D Eihän se ihan niin mennyt, mutta siitä huolimatta maukkis tuli ja jäi. Onneksi, sillä elämä olisi aika tylsää ilman tuota pikku riiviötä. <3
Kaikki alkoi yhtenä aamuna tekstiviestistä. Olin laittanut edellisenä päivänä nettiin ilmoituksen "Otetaan naaraskissanpentu, mielellään mahdollisimman kirjavan värinen. Kokkola + ympäristö.". Seuraavana aamuna sitten tulikin Kannuksesta viesti jossa tarjottiin luovutusikäistä naaraspentua. Muutaman viestinvaihdon jälkeen sain kuvan ja ihastuin heti. Soveimme tulevamme puolenpäivän aikaan hakemaan kissaa, ja poikkesimme sitä ennen kaupan kautta hakemassa vessalaatikon, ruokakupin, leluja ja ruokaa uudelle asukkaalle.
Perille päästyämme saimme valita kahdesta, tai ottaa molemmat. :D Toisen otin minä syliin ja toisen Samu. Minun syliini tullut kissa nukahti saman tien, Samun sylissä ollut pyristeli kaikin voimin pois. Ei siis ollut vaikea päättää kumpi lähtee mukaan. :) Niinpä Mauri muutti meille. <3
Maukkis on aivan ihanan vajaa kissa. Nyt sillä on ikää n. 8kk, ja se on vielä aivan vauva. <3 Tässä lomautettuna ollessa on ollut enemmän aikaa tuuskata kissankin kanssa, ja me ollaan niin bestiksiä. :D Alusta asti Maukkis tuli mun kanssa aina vessaan, siellä se roikkui olkapäällä paijausta ja pusuttelua vailla. Nyt viimeaikoina oon alkanu kiinnittää huomiota sen kuolaamiseen; se ei kuolaa koskaan muuten eikä muiden seurassa kuin minun sylissä. Hetken sitä siliteltyäni ja pussiltuani sen suusta alkaa valumaan kuolaa. Joskus sitä tippuu ihan tippoina. Hyyyi, mutta niin hellusta kun toinen tykkää niin kovin. :D
Mauri ei myöskään osaa maukua kunnolla. Se on enempi rääkymistä, oli tilanne mikä tahansa. Kun se tykkää, se rääkyy, kun sillä on asiaa, se rääkyy, kun se ei tykkää, se rääkyy. Aina joka tilanteessa samanlainen rääkyminen. Ota nyt sitten siitäkin selvää... :)
Meidän kanssa se nukkuu sängyssä yöt, ihan superhuippu vajaa katti. <3
Marsut
Marsuja minulla on ollut jo useamman vuoden, ja vaikka vaihtelua laumassa on luonnollisestikin lyhytikäisillä eläimillä ollut, marsut itsessään ovat pysyneet. Ensimmäinen oma marsu tuli minun ollessani todella nuori, kymmenen vuoden paikkeilla. Holly eli n. 5 vuotta yksinään minulla, kunnes 18.11.2003 löytyi kuolleena häkistään.
Muutama marsuton vuosi mahtui väliin, kunnes taas 2007 kesällä sain uuden marsun, Ronin. Sille hain Vaasasta kaveriksi Hilun. Hilu menehtyi tiineysmyrkytykseen neljän kehittymättömän poikasen kanssa, ja Roni jäi hetkeksi yksin. Löysin netistä nuoren kasvattajan jolla oli myynnissä muutaman kuukauden ikäinen naarasmarsu, ja sovein kaupat siitä. Marsu haettiin Kristiinankaupungista 6.12. ja se pidettiin erossa Ronista helmikuuhun asti, jolloin Ronin kastraation varoaika oli loppunut. Näin Indi ja Roni saivat toisensa.
Kolmas marsu tuli saman vuoden keväällä kun asuin jo omassa kämpässäni. Sani haettiin Pietarsaaresta eläinkaupasta, ja näin sain pienen marsulauman. :)
Ei ne siihen loppuneet, -08 syksynä eli samana vuonna kun Sani tuli, lähdin hakemaan uuden poikaystäväni kanssa Enviä, neljättä marsua, Jyväskylästä. Envi on ollut todellinen persoona marsuksi, piristää kyllä joka päivää!
Ei niin hyvää ettei jotain huonoakin. Sain nauttia 4.:n marsun laumasta pari vuotta, kunnes 2010 kesällä havaitsin Indin leuassa pari pientä pattia. Eläinlääkärin kanssa sovein tarkkailevani tilannetta, mutta jo muutama päivä myöhemmin jouduin viedä marsun tutkittavaksi kun patteja oli tullut 3 lisää. Lääkärin tutkimuksissa paljastui patteja kainaloista ja takapuolesta, eli imusolmukkeiden paikoilta. Siitä saatiin diagnoosiksi jonkinlainen imusolmukeleukoosi, joka pikkuhiljaa veisi marsun hengen. Hoidosta huolimatta Indi meni loppukesää kohden todella huonoon kuntoon ja vein sen piikille jotta ei kärsisi. Indin loppu koitti perjantaina 13.8.-10. Roni ei ottanut asiaa hyvin...
Poikamarsu tuntui masentuneen asiasta, se ei ollut normaali itsensä vaikka muuten perusterve olikin. Löysinkin Ronin häkistä kuolleena illalla 17.11.-10.
Sani ja Envi jäivät kaksin.
Tytöt olivat todella säikkyjä ja hiljaisia, enkä kestänyt katsella sitä. Etsin netistä taas kasvattajan, tällä kertaa Seinäjoelta. Hänellä oli myynnissä suunnilleen Sanin ja Envin ikäinen, mutta Indin värinen naarasmarsu. Niinpä Fanda liittyi joukkoon.
Tällä kokoonpanolla on nyt melkein vuosi menty, ja hyvin sujuu. :)