Murheita ja päätöksiä

Viime lauantaista, 5:stä päivästä alkaa kaikki taas.
Ratsastin lauantaina kentällä Sissillä. Ihmettelin onko vapaan jälkeen oikeasti niinkin jäykkä kuin selkään tuntui. Luultavasti päätin siksi jatkaa ratsastamista... Huomasin kyllä että hevonen ei ole ihan ok, tai siis se varoo todella paljon pohjaa. Tyhmänä silti yhä jatkoin ratsastusta vaikka toisella pitkällä sivulla se oli selkeästi huonompi, liikkui kuin tulisilla hiilillä.
Jeps, sunnuntaihin mennessä oli sitten satanut hieman lunta. Menin kangilla ja hevonen tuntui yllättävän hyvältä, liikkui itsekseen eikä arkonut pohjaa. Joku oli silti huonosti. Tallinpitäjä kävi katsomassa kentän laidalla meidän menoa, ja kehui kyllä että liikkuu hyvin eteen, mutta aivan kuin etujaloissa olisi jotain häikkää. Vastasin että luultavasti eiliseltä juminut lavat koska liike ei ollut yhtään irtonaista edestä. Jatkoin taivutellen vielä hetken.
Maanantaina kävin vain pikaisesti tallilla, juoksutin riimulla parit puomit käynnissä ja ravissa jotta ei tiistain maastossa olisi ihan mahdoton. Ja tosiaan maastossa kävimme tiistaina toisen tallin hevosen vuokraajan kanssa, kävelimme, ravasimme ja laukkasimmekin pätkän. Sissi liikkui tosi kivasti, laukkasi ihan itsekseen eikä missään vaiheessa tuntunut lähtevän käsistä eikä tarvinnut potkia eteenpäin, oli todella kiva siis.
Keskiviikkona juoksutin kentällä kunnolla, sivuohjilla ja pessoalla. Pohja oli ihan hyvä, oli satanut hieman lisää lunta. Juoksuttaessa sitten näin että se on lähes kolmijalkainen, ja aikani lähes itkuisena vain seuranneena sen surkeaa liikkumista aloin miettiä mikä sillä nyt taas voi olla. Oikeassa takajalassa ei ole mitään vaivaavaa vikaa, eli miksi se on ep? Kunnes tajusin; taas se saakelin selkä! Olen liikuttanut Sissin nyt aina ratsastusloimen kanssa jotta selkä ei ota yhtään itseensä sateista tai tuulesta, joten en nytkään heti huomannut selän ja takapuolen liikettä.
Torstaina kiipesin selkään ja taivuttelin gramaaneilla, ja se olikin yllättävän hyvän tuntuinen. Tarkoituksena oli mennä perjantainakin samalla lailla taivutellen, mutta kun perjantaina pääsin selkään ja kentälle, ei hevonen halunnut liikkua juuri ollenkaan. Aikani tuskastelin ja jopa suutuin (asia jota olen yrittänyt välttää, koska se ei ole minulla enää kusettanut vaan aina on ollut joku syy miksi ei asiat suju) sille kun ei edennyt yhtään! Vihdoin sissi käveli pitkän sivun reippaasti eteenpäin tuntumaa vastaan, ja siinä huomasin miten ihmeellisesti koko hevonen heijaa. Ei muuta kuin selästä alas, gramaanit sivuohjiksi ja juoksutin ohjanpäästä pari kierrosta ravia. Ei, ihan kolmijalkainen... Hain liekanarun ja juoksutin vielä hieman sitä jotta vertyisi. Vapain ohjin käynnissä ei huomaa mitään ja ravin menee moitteetta, mutta kun pitäisi kulkea oikeinpäin tuntumalla niin sitten alkaa protestointi ja junnaaminen. Toki, ymmärtäähän sen kun siihen sattuu. Höh.

Sinä iltana olin jo murheissani tekemässä myynti-ilmoitusta siitä ja katselin jo uutta tilalle, mutta sain rauhoituttua. Nyt katsellaan päivä kerrallaan ja koitetaan saada se kuntoon, se on ihan eka tavoite.

Lauantaina kokeilin ohjasajoa maasta, ja onnistui ihan hyvin. Käynnissä ja hieman ravissa tehtiin maasta hommia ja sitten sisälle ja taas arnikat selkään. Tänään kun tulin tunninpidosta takaisin tänne "meidän" tallille niin tallinpitäjä tuli sanomaan että Sissi on niin masentuneen ja elämättömän näköinen että hänellekin tulee paha mieli sitä katsoessa. Sanoin hankkivani heti huomenna kipulääkkeen sille, ja tallinpitäjä tarjosi omasta vajaasta Rheumocam-pullostaan jo ensimmäisen annoksen annettavaksi. Huh huh, en tiedä yhtään miten tässä käy. Kuitenkin tänäänkin taivuttelin sitä maasta, ihan pelkässä käynnissä, ja sama varmaan huomenna ja ylihuomennakin. Sitten saa nähdä alkaako kipulääke jo vaikuttaa.

Sen verran päätin että nyt hoidetaan Sissi kuntoon ihan ensimmäiseksi, sitten yritetään pitää se kunnossa ja myyntiin se menee. Luultavasti mahdollisimman pian.
Etsinnässä olisi joku mukava harrastekoti, tätiratsastaja joka haluaa mennä maastossa ja kentällä vain hieman pyörähtää. Ei mitään tavoitteellista valmentautumista, tai varauksella sekin koska yhtään väärin liikkuessaan sen jumii selkänsä heti uudelleen ja sitten on taas kipulääke- ja hierontahoitojakso edessä...

Voi että, kurjaa ajatella että joudun sen laittaa pois, mutta mun ei ole ollenkaan järkevää maksaa yli 300€ siitä että saan käydä kerran viikossa kävelemässä maastossa sillä. Tarkoitus oli kuitenkin hankkia hevonen ajatellen mun kehittymistä, aktiiviseen valmentautumiseen ja ehkä joskus kisaamiseenkin. Noh, onneksi mun ei ole mikään pakko myydä sitä huonoon kotiin. Rahojani en siitä saa takaisin mitenkään, mutta hyvä koti on tärkeämpi sille. Sissi on luonteeltaan niin täyttä kultaa että ansaitsee hyvän kodin, vaikka jonkun mukavan perheen harraste-maastoratsuna.

Höh höh... :(

"Ledi" marsu

"Delirium", Samun kaverin nimeämä, alunperin oikealta nimeltään Ebertina, on tämän porukan uusin marsu. Haettiin pikkunen kesällä Härmän seudulta kasvattajalta, rodultaan se on kyllä ihan puhdas american crest, mutta oli poikasena kuin pitkäkarvaisen jälkeläinen.
Kaikki lähti siitä kun Sanille oli ilmestynyt patteja ja arvasin että sen aika meidän seurassa tulisi pian loppumaan. En halunnut jättää Enviä ja Fandaa kaksin, muistan niin selvästi millaisia Envi ja Sani olivat kahdestaan kun Roni kuoli. Se hiljaisuus ja elämättömyys oli todella kamalaa. Niinpä nyt ennakoin ja hankin pikkukaverin vanhoille eukoille ajoissa, sai Sanikin vielä vipinää kinttuihinsa. Deli, tai Ledi, tai mikä lie mitä vielä tulen keksimään, on todella äänekäs ja vilkas pikkumurmeli, se sopi porukan sekaan heti alussa todella hyvin ja kasvaa mukavasti. Emännillä ei ole keskenään mitään riitoja, vaikka Fanda välillä yrittääkin isotella muille ja varastelee ruokia.
Haaveilen tässä taas uudesta marsusta, kuitenkin Envikin on jo yli 4v, Fanda taitaa olla...jotain sinne päin kans, ehkä 3,5vuotta. Se oli 1,5v kun sen haimme, ja on se meillä kuitenkin ollut jo hmm...no, sen 2v. eli joo, kyllä se on 3,5v. Noo, toivottavasti Enviskällä on vielä kauan elinaikaa, se on vaan niin sympaattinen ja positiivinen marsu. Mamman pikku murunen. :)

Tässä kännykkälaatuisia kuvia Delistä, ehkä joku päivä saan otettua parempia ihan oikealla kameralla. Se on niin tuitui töpöliini :D sillä on pitkästä poikaskarvasta muistona jäljellä haituvat korvien takana, muuten siitä tuli ihan normaali lyhytkarvainen am. crest. :)

Joulu

Joulu on mulle se vuoden tärkein juhla. Sen lisäksi että se päättää vuoden, se tuo myös yhteen ihmiset ja perheet ja silloin riidat ja kiireet unohtuu (ainakin pitäis, hups...). Tämä samanlainen kirjotus taitaa olla tuossa pari kirjoitusta aiemmin, edelliseltä joululta, joten ei ehkä tästä enempää. :P

Lahjoja tuli ja meni, saatiin Samun kanssa kaikkea hyödyllistä tottakai; pyykkitelinen, takkasetti, jauhesammutin, vaatteita, pesuaineita, pyyhkeitä...ihan kaikkea.

Ostin Samulle sukkia, naama-aineen, hajun, kaksi paitaa ja vohveliraudan. Viimeisintä me kokeiltiin tässä yhtenä iltana, toimi hyvin mutta taikinaa en taaskaan osannu tehdä. Annoin ehkä vielä jotain, mutta en muista just nyt. Ne paidat tilasin ulkomailta, mountain.comista, eikä ne ikävä kyllä kerenny tulla jouluks, sen sijaan ne tuli postissa 31.12 kotiin. Niissä oli hassut kuvat. ;)

Samulta sain lahjaksi ison pehmosiilin, kuvassa oikealla.

Shiie

Noniin, vihdoin onnistuin pääsemään tännekin kirjoittamaan. Ongelmana oli etten osannut enää käyttää tätä paikkaa, kaikki muuttuu muka niin hienoksi ja käytännölliseksi, mutta hankalampaahan tämä on. :/

Tarkoitus siis nyt kertoa hevosen kuulumisia. Kaikista käänteistä huolimatta Sissi on hengissä ja hyvissä voimin. :)
Mun työpaikan myötä muutettiin Sissin kanssa Kälviältä Kruunupyyhyn, ei olis ollut mitenkään järkevää ajaa aamulla Pietarsaareen töihin 25km, sieltä kotiin 25km, tallille Kälviälle 37km, sieltä takasi kotiin illalla 37km. Eli yli 120km päivässä, ei meidän talous olis kestäny ihan sellasta. Niinpä tosiaan löydettiin kiva talli täältä ja heppa sinne, nyt pääsen töistä tullessa suoraan tallille ja kotoa matkaa tulee vain 3km suuntaan. Mukavan helppoa. :) Tallilla on myös todella kiva joukko ihmisiä ja erilaisia hevosia, tullaan mukavasti toimeen keskenämme.

Mutta joo, Sissistä. Aloitan pääpiirteittäin "alusta"; Kälviällä alkukeväällä pääsimme kivasti vauhtiin hepan treenaamisen kanssa ja saatiin hyviä vinkkejä Buckmanin Tuulalta. Hevonen voi silloin mielestäni hyvin ja todellakin oli edistynyt siitä mitä oli vuoden vaihtuessa. Sitten toukokuussa muutto Kruunupyyhyn, alkukesä meni vielä kivasti harrastaessa työn ohella, kunnes ostimme tämän talon. Heinäkuussa en juurikaan päässyt liikuttamaan Sissiä, se sai lomailla lähes täysin kavereiden kanssa laitumella. Elokuussa aloittelin taas liikutusta ja ihmettelin miten hevonen on niin "juhannusfiiliksissä" vieläkin, ja vähän väliä oli ehkä epäpuhdas liikkeissään. Kävin välissä kerran ratsastuskoulussa tunnilla ja sain ohjeeksi käyttää muovipussiraippaa apuna, koska hevonen ei normaaliin raippaan reagoi juuri yhtään.
Otin vinkin vastaan ja kokeilin sitä kahtena päivänä; ensin olin ihan liekeissä miten hienosti se liikkui, todella kevyt avuille ja eteni itse. Seuraavana päivänä menin kevyemmin, mutta pussi apuna yhä. Ihmettelin hieman sitä mitlä hevonen tuntui, mutta en ajatellut siinä enempää. Anoppi kävi sitten jälkeeni selässä köpöttelemässä ja maasta näin että hitto, hevonen on ihan jalaton.
Muutaman päivän se oli levossa, sitten liikutin hieman, osteopaatti tuli tallille käymään silloin ja käsitteli Sissin, jumeja oli kuulemma juuri kuten takakorkealla hevosella satavarmasti onkin. Yksi asia kuitenkin herätti minut. Osteopaatti sanoi että takajalkoja käsitellessä tuli kipureaktio. Neuvoi seuraamaan asiaa, ei ehkä ole vakavaa mutta varuilta. Tämän pidin mielessä tarkkaan ja parin päivän levon jälkeen ratsastin ja hevonen oli yhä ep, ja silloin tajusin; se todellakin on jostain kipeä, siksi se on aina ep. Jotain vikaa on, se ei ole vain mitään liikutuksen jälkeistä jäykkyyttä.
Siitä kaikki sitten varsinaisesti alkoikin, stressi, rahanmeno, miettiminen, hoito, päätökset...

Reilu viikko tästä eteenpäin soitin eläinlääkärin paikalle, hän rokotti Sissin ja samalla katsoi mikä voisi olla vialla. Kerroin osteopaatin käynnistä jo soittaessani hänelle ja pyysin kipulääkekuuria. Kipeä, oli hänenkin diagnoosinsa. Mistä, sitä ei osannut edes arvata. Saimme siis kuurin.
Kipulääkekuurin aikana hevosessa tapahtunut ero oli kuin yöllä ja päivällä. Se liikkui itsekseen, positiivisesti, reippaasti, ei yhtään niin tahkea jalalle kuin ennen. Tallinpitäjäkin huomasi eron käytöksessä, Sissi oli paljon eloisampi hoitaa, alkoi vaatia enempi asioita kuin ennen esim. ruokkiessa, se oli kiinnostunut asioista...aivan kuin se olisi herännyt, ollut varsa.

5 pvän kuurin jälkeen soitin Oulun klinikalle ajan, 27.9.2012. Lähdimme siskoni Marjon ja isäni kanssa aamulla klo 9 ajamaan Ouluun, perillä olimme hieman 12 jälkeen. Klo 13 oli meidän aika, joten hetken odottelimme ja rauhotuimme. Lääkärimme oli Jantien van Haaften, todella mukava ja asiantunteva nainen.
Hän tutki ulkoisesti ensin Sissin, sitten juoksutin kaikissa askellajeissa sen ensin kovalla sorapohjalla, sitten pehmeässä maneesissa. Soralla en itse edes huomannut epäpuhtautta, mutta maneesiin siirtyessä se oli taas ihan selvää. Sitten taivutettiin kaikki jalat ja juoksutettiin asvaltilla.

Tulokset

Taivutus: MEJ ok, VTJ ylänivelet 3/5 ravissa, jäykkä taivutus, VTJ alanivelet 2,5/5, OTJ ylänivelet 3/5 ravissa.
RTG: MTJ polvet ja kintereet, MTJ polvet CdCr: luupiikki sisänivelnasta, rauhallinen. VTJ kinner Tela- ja veneluun välinen nivel: kinnerpattimuutoksia, rauhallinen.

(kopioitu sanasta sanaan käyntikertomuksesta:) Ultra selkä: oik. SI-nivelkapseli on irregular echodensity with some swelling: as with krooninen tulehdus.

Hoito: MTJ kinner TMT-nivel 1ml Celeston.
MTJ polvi sisäpuoli nivel 1ml Celeston + HY50.
Rheumocam 500kg 1xpvä/14pvää.

Ensimmäinen vrk karsinalepoa, ensimmäinen viikko tarhalepoa, toinen viikko kävelytys 30min/pvä, kolmas viikko juoksutus.
Kolmannen juoksutuksen jälkeen otin yhteyttä klinikalle ja kerroin että hevonen voi paljon paremmin. Saatiin aloitella selästä käsin pikkuhiljaa ja rauhallisesti, ja päästiin todella hyvään alkuun.

Klinikkareissun jälkeen, 3-4 kerta juoksutusta menossa.

Kunnes. Tuli kengitysaika, ja itse toimenpide meni hyvin, laitettiin talvimonot alle. Seuraavana päivänä hain hevosta sisälle ja ihmettelin mikä mättää kun se ei liiku. Sitten tajusin että se könkkää. Äkkiä sisälle jossa huomasin että oikea kenkä on irti. Etsin sen sisälle ja menin kavion ja jalan läpi. Ei muutakuin kengittäjälle soittoa -ei vastausta. Se oli tiistaipäivä. Yritin vielä keskiviikkona kiinni, ei onnistunut. Koitin soittaa parille muullekin kengittäjälle, ei mahdollisuutta tulla. Sitten sain yhden kruunupyyläisen numeron ja hän olisi päässyt, mutta perjantaiaamuna klo 8, mikä ei tokikaan sovi mulle millään. Vihdoin löytyi sopiva aika, la aamu klo 10. Saatiin kenkä jalkaan ja hevonen pystyi kävellä kunnolla.

Mutta jotta ei olisi liian helppoa, se oli aivan jumissa. Se oli tiistaina jo kerennyt kylmettyä ulkona räntäsateessa ja tuulessa, ja ilman kenkää se arkoi jalkaansa ja könkkäsi niin pahasti ettei siinä muuta voi tullakkaan kun kipeäksi. Kirosin niin maan paljon, niin mahtavan hyvän alun jälkeen tällainen takapakki!

Heti joulukuun alussa menimme hevoshoitola Stall Biskopille kylän toiselle puolelle hierontaan. Olin puhunut puhelimessa paikan omistajan kanssa Sissistä ja hän vakuutteli että eiköhän se kuntoon saada. Paikanpäällä alun "hyvältähän se näyttää" vaihtui "aijai kun se onkin jumissa":ksi. Hoitoon kuului hieronta, kraniosakraali ja laser. PArin päivän loman jälkeen kokeilin ratsastaa, ja hevonen oli jo yhdestä kerrasta paljon parempi. Vajaan 2 vkon päästä pääsimme paikalle toisen kerran, sama käsittely. Nyt ei ollut kuulemma ollenkaan yhtä pahassa kunnossa, vain maitohapoilla. Sovimme että tulemme seuraavan kerran joko heti jos tarvitaan, tai sitten vasta 1,5-2kk kuluttua "ylläpitohierontaan". Vielä ei ainakaan ole ollut tarvetta, katsotaan tammi-helmikuun vaihteessa jos käytäisiin taas.


Tässä videolla juoksutusta juuri pari päivää ennen epäonnista kengitystä.


Juu, nyt on sitten se tilanne että heppa liikkuu kyllä terveemmin kuin ennen, ei ole ep eikä moiti mitään jalkaa. Monipuolista liikuntaa, maastoja, puomeja, hankitreeniä, kunnon alku- ja loppuverkat. Selkä pidetään kunnossa oikealla liikunnalla, lämmöllä ja hieronnalla. Kun selässä on jo krooninen vaiva, se voi uusia todella pienestä. Asianmukainen loimitus eli lämpö (loimi myös ratsastaessa selällä + lämpölinimentti) eikä vetoa on myös tärkeä, muuten menee jumiin ja tulehtuu taas heti. Tämä tulee olemaan tarkkaa, mutta toivottavasti kannattavaa.
Toinen vaihtoehto olisi myydä se joko a) osaavalle aikuisratsastajalle joka ymmärtää sen ongelmat ja osaa liikuttaa ja hoitaa tarpeen vaatimalla tavalla, tai b) niin pienelle ja kevyelle aloittelevalle nuorelle ettei ratsastajan kehno istunta pahenna selän tilannetta. Kevyellä humputtewlija-ratsastajalla ei haittaisi vaikka selkä ei olisikaan kunnossa. Mutta sitä se ei kestäisi, että se saisi liikkua huonosti, selkä jumisi, tulehtuisi ja sitten tulisi joku osaava joka vaatisi sen pakosti oikeinpäin. Kipeä tulehtunut selkä on todellakin kipeä, eikä silloin kykene työntekoon, se tulehdus ei poistu sillä että pakotetaan tekemään töitä kipeällä selällä. Silloin oltaisiin taas alkuruudussa jossa oltiin tasan vuosi sitten ratsastuskoulussa.

Joulupäivän maasto porukalla

Että tämmöstä pientäkivaa meillä tänävuonna. :) Onneks ollaan jo voiton puolella, meillä on tiedossa ongelma ja hoitokeinot, ei tässä ole enää menetettävää, ollaan oltu todella pohjalla. Nyt ainoa suunta on ylöspäin. :)