Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni "suuren maailman" valmentajan tunnille, Maija Kärkkäinen tuli tallille pitämään tunteja. Maijasta löytyy tietoa Googlen kautta jos joku haluaa tarkistaa.
Tänään siis menin aamulla tallille, muistin siirtää kelloa illalla ja tuurilla heräsin aamulla oikeaan aikaan, puhelin nimittäin oli siirtänyt itse itseään vielä toisen tunnin taaksepäin. :D Jep, olin tallilla hieman tavallista aiemmin jotta siirtymä olis hevosille hieman helpompi. Ruokin molemmat tallit ja ponit nopsaan ja aloin heti siivoilemaan karsinoita. Elina tuli avuksi varttia vaille 7, kerkes ottaa 4 karsinaa, 3 oli jätetty tytöille ja itse siivosin 11 karsinaa.
Valmennustunti oli 8.00 ja menin tallin uusimmalla kalulla, Ladylla, Elina oli Arskalla samalla tunnilla.
Maijalla oli hieman erilainen lähestymistapa kuin mihin olen tottunut, mutta samoja asioita sieltä silti tuli ja loppujenlopuksi hevonen kulki kivasti, Maija sanoi että ei heti alkutunnista noin jykevällä kylmäverihevosella vain "oteta" sitä peräänantoa, vaan sitä voi hakea hieman pidemmän kaavan kautta, tärkeintä vain siinä ratsastuksessa että hevosen nenä on edes vähän maata kohti, kuin että se olisi ylöspäin, jolloin se ei työskentele yhtään oikeinpäin. Tasaista tuntumaa vastaan vaikka se alusta pitkällä kaulalla ja edestä vahvana menisikin, ei revitä päätä sinne alas väkipakolla. Tultiin paljon kääntelyjä ja se kyllä toimi tuon muhkun hevosen kanssa, suu toimi kivasti ja se alkoi jäädä sinne alas ja pehmeälle tuntumalle.
Tunnin jälkeen kysyin vielä mielipidettä tunnista Sirpalta joka kerkesi sitä jonkin aikaa katsoa. Kuulemma oli todella kivan näköinen ja tasaisella tuntumalla ilman sitä päänheittelyä joka sillä on tapana (yrittää pois tuntumalta ja apujen välistä). Kulki rennosti ja mukavasti, paras tunti mulla sen kanssa. Kiitos Maijalle tunnista! :)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti